Kämppä
|
Maahisten kämppä sijaitsee Siuntion Korpirauhassa seurakuntayhtymän mailla. Kämppä on vihitty käyttöön 10.10.1983. Syksyn ja kevään mittaan isot ja pienet maahiset retkeilevät ahkerasti kämpälle ja sen lähimaastoon.
Mukavimmillaan kämppä on n. 10-15 hengen kera, mutta tarvittaessa yöpymään mahtuu jopa 30 henkeä. Kämpän läheisyydessä on telttapaikkoja mm. puolijoukkueille.
|
 |
|
Kämpässä ei ole sähköä. Lämmitys tapahtuu varaavalla takalla ja tarvittaessa tulen voi tehdä myös kaminaan. Vesi kannetaan 40 metrin päästä kaivosta.
Vuoden 2006 alusta on kämppää vastapäätä ollut käytössä myös Maahisten ikioma sauna pesuhuoneen ja tuvan kera.
Ruuanlaitto onnistuu kaasupolttimen ja kaasuhellan avulla. Pihapiirissä on myös nuotiopaikka ja metsän siimeksessä hieman suurempi iltanuotiopaikka penkkeineen.
|
 |
Vuokraus
Kaikenlaiset partioinstanssit voivat kysellä kämppää lainaan Lauri Hietikolta. Viikonlopulta korvaus on 70 euroa. Myös pidempiä aikoja on mahdollisuus varata esimerkiksi kesäleirin käyttöön.
Parhaiten saat yhteyden kämppäisäntään sähköpostitse osoitteella lauri piste hietikko ät maahiset piste net tai puhelimitse numerosta 041 5287203.
Ajo-ohje (päivitetty joulukuussa 2009!)
|
 |
|