Mikä ihmeen partioasu?

Virallinen partioasu on lippukunnan perinteen mukaan joko sininen tai ruskea partiopaita. Meillä maahisilla on siniset partiopaidat. Sudenpennut käyttävät puolestaan sinistä collegea. Partiopaidan kanssa käytetään tummansinisiä/mustia housuja tai hametta (tai muuten tummaa ja yksiväristä alaosaa). Tytöt voivat myös käyttää uudistuneen (v. 2005) partioasun myötä liivihametta. Ja tottahan toki kaikilla on kaulassa partiohuivi!

Lisäksi partioasuun voi liittää partiovyön kahdella klipsulla, johon saa vaikka kätevästi puukon roikkumaan. Päähän sudenpennut voivat laittaa väiskin eli sinivalkoisen päähineen ja vartiolaiset voivat käyttää sinistä barettia. Partiopaidan vasempaan taskuun voi valita oikean värisen pillinarun ja sen päähän saa kiinni partiopillin.

Ostoksille?

Tämä kaikki löytyy partioaitasta (pääkaupunkiseudulla keskustassa Yrjönkadulla, Jumbossa, Sellossa ja Itäkeskuksessa). Ostaessa kannattaa muistaa valita riittävän iso partiopaita kahdestakin syystä. On hyvä muistaa jättää kasvuvaraa, mutta sen lisäksi kannattaa jättää tilaa paidan alle, koska usein alle on puettava lämmin vaatekerros (esimerkiksi keväällä partioparaatissa). Eikun ostoksille vaan!

 

Partioaitan ostoslista siis:

- Sudenpentucollege/Vanhemmille partiolaisille sininen partiopaita ("uusi" eli mallia 2005 jälkeen)

- Maatunnus (Suomi-Finland)

- Paikkakuntatunnus (Helsinki)

- Järjestötunnus (Sini-valkoinen Suomen Partiolaisten logo)

- Piiritunnus (Pääkaupunkiseudun Partiolaiset)

 

Muut merkit saa omalta johtajalta/joulujuhlasta.


Merkit paikoilleen partiopaidassa?

Tämä ohjeistus on vielä tynkä, voit katsella ohjeita ikäkausittain kuvien kera Suomen Partiolaisten sivuilta http://www.partio.fi/.

Vasempaan hihaan

Kiinnitetään ylhäältä alas luetellussa järjestyksessä tasaisin välein paikkatunnus (Helsinki), , lippukuntatunnus (Maahisten vihreävalkoinen pyöreä merkki), piiritunnus (Pääkaupunkiseudun Partiolaiset, katso, että lilja tulee ylöspäin ja apila alaspäin), järjestötunnus (sinivalkoinen Suomen Partiolaisten merkki), sekä tyttöjen ja poikien maailmanjärjestöjen lupausmerkit rinnakkain, tyttöjen merkki vasemmanpuolimmaiseksi(tytöillä sini-keltainen apila, pojilla lila-valkoinen partiolilja) .

Oikeaan hihaan:

- Sudenpennut kiinnittävät jälkimerkkejä kahteen tai kolmeen sarakkeeseen, niin että tervetuloa-jälki (sudenpää) jää keskelle tai vasemmanpuolimmaiseksi.

- Seikkailijat kiinnittävät ylälaitaan ilmansuuntia (oranssit nuolet)  ja keräävät sen alle hihan/seikkailijan koon mukaan kahteen tai kolmeen riviin taitomerkkejä.

- Tarpojat kiinnittävät ylälaitaan tarppomerkkejä (lilat donitsinpalaset)

Vasempaan rintataskuun kiinnitetään ikäkausien päätösmerkit vanhin/viimeisin ylimmäksi.

Oikeaan rintataskuun kiinnitetään jotain pääsääntöisesti vasta vaeltajana/aikuisena

Vasemman rintataskun yläpuolelle kiinnitetään jotkin ansiomerkit

Oikean rintataskun yläpuolelle tulee maatunnus (Suomi - Finland)

Huom!

  • Katso, että laitat vasempaan hihaan piiritunnuksen oikeinpäin.
  • Lupausmerkit saat joulujuhlassa antaessasi lupauksen.
  • Maahisten omaa merkkiä myydään mm. joulujuhlassa, mutta voit kysellä sitä omalta johtajaltasi.
  • Taito- ja luokkamerkkejä saat omalta johtajalta sitä mukaa, kun olet suorittanut niitä.

 


Maahisten omat asut

Maahisten omat paidat

Monilla lippukunnilla on virallisten asujen lisäksi myös jotain omaa asustusta. Meillä Maahisilla on oma vihreä t-paita. Edessä vasemmassa rinnassa on Maahislogo ja takana ylhäällä keskellä sudenpennuilla ja vartiolaisilla lukee ”Harhaanjohdettu 66” ja johtajilla ”Harhaanjohtaja 66”. (66 kuvaa lippukunnan perustamisvuotta 1966)

Paitoja voi tilata 15 euron hintaan, pyydä omalta johtajalta tilauslappu. Johtajilla on lisäksi samalla tekstillä ja värillä hupparit. Näytetään siis yhdessä hyvältä!