Lippukuntalehti Maahinen
Maahinen ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehden päätoimittajana toimii Sini Koivula. Toimitukseen kuuluvat Reetta Grönlund, Riikka Helminen, Antti Jalo, Suvi Koivula, Lotta Lahti, Jenni Malila, Eeva Riivari ja Mikko Jalo. He kirjoittelevat juttuja ja haastattelevat lippukuntalaisia.
Maahisen historia ulottuu pitkälle 1970-luvulle. Lehti on ilmestynyt vaihtelevalla menestyksellä vuosien saatossa. Aikoinaan lehti postitettiin koteihin ja lähiseudun yritykset saivat ostaa mainostilaa Maahisen sivuilta. Muutoin lehti on kautta aikain pyrkinyt tiedottamaan tulevista ja menneistä tapahtumista sekä antamaan partioaiheisia vinkkejä lukijoilleen.
Viimeisin Maahinen 4/09 julkaistiin joulukuussa. Maahisia pääset lukemaan nyt myös pdf:nä netistä. (Klikkaamalla kuvaa lehdestä voit ladata koneellesi suoraan uusimman lehden.)
Mainetta ja kunniaa
Maahinen voitti kolmatta kertaa kertaa Pääkaupunkiseudun Partiolaisten järjestämän lehtikilpailun helmikuussa 2010! Muutama vuosi aikaisemmin lehti on saanut samaisessa kilpailussa kunniamaininnan parhaasta pääkirjoituksesta.
Lehteä on kiitelty hyvästä sisällöstä, mutta taiton saralla toimituskunnallamme on vielä työsarkaa.
|