Maahisten hallitus
Kaudella 2009-2010 Maahisten hallitukseen kuuluu 7 jäsentä, jotka ovat 16-25-vuotiaita. Hallituksen puheenjohtajana toimii lippukunnanjohtaja Hanna Grönlund. Hallitus valitaan aina syyskokouksessa vuodeksi eteenpäin. Sen tehtävänä on mm. vastata lippukunnan talouden ja omaisuuden hoidosta. Hallitus kokoontuu tarpeen mukaan muutamia kertoja vuodessa.
Edellisen kauden 2008-2009 hallituksen kokoonpanon näet täältä.
Kauden 2009-2010 hallitus
Lippukunnanjohtaja: Hanna Grönlund
Lpkj on hallituksen puheenjohtaja, lippukunnan johtajiston tukihenkilö ja lpk:n edustaja. Hänen tehtäviinsä kuuluu mm. anomusten tekeminen.
Hanna on mukana myös piirin sudenpentutoimikunnassa.
|
 |
 |
Lippukunnan apulaisjohtaja: Matsku Salminen
Lpkaj toimii lpkj:n oikeana kätenä ja paikkaa tarvittaessa jos lpkj on estynyt. Maahisilla Lpkaj vastaa lisäksi mm. paraatiin osallistumisen organisoinnista.
Matsku johtaa poikalaumaa ja toimii piirissä tarpojien ohjelmaohjaajana sekä piirineuvostossa.
|
Sudenpentuosaston johtaja: Mari Pääkkönen
Sudenpentuosaston johtaja kutsuu koolle LJN:t, tukee laumanjohtajia ja koordinoi osaston toimintaa.
Hallituspestinsä lisäksi Mari johtaa poikalaumaa.
|
 |
 |
Seikkailijaosaston johtaja: Mikko Kymäläinen
Osaston johtaja kutsuu koolle JJN:t, tukee joukkueenjohtajia ja koordinoi osaston toiminta
Mikko johtaa myös yhtä seikkailijajoukkuetta ja yhtä tarpojavartiota
|
Tarpojaosaston johtaja: Sini Koivula
Osaston johtaja kutsuu koolle VJN:t, tukee vartionjohtajia ja koordinoi osaston toimintaa.
Sini johtaa myös yhtä tarpojavartiota.
|
 |
 |
Samoajaosaston johtaja: Saara Helin
Samoajaosaston johtaja huolehtii samoajaikäkaudesta.
Saara johtaa myös seikkailijajoukkuetta.
|
Vaeltajaosaston johtaja: Jenni Malila
Vaeltajaosaston johtaja tukee vaeltajia ja koordinoi osaston toimintaa.
Lisäksi Jenni johtaa tyttöjoukkuetta. Piirissä hän vastaa viestinnän koulutuksesta ja kuuluu piirilehti Hepun toimituskuntaan.
|
 |
|